Port Arthur

Suomen kaunein kaupunginosa

Turun ydinkeskustan läheisyydessä sijaitseva Port Arthur, joka tunnetaan paremmin Turkulaisten keskuudessa nimellä Portsa. Alue on rakennettu Engelin 1800-luvun alkupuolella laatiman ruutukaavan mukaisesti.

Portsan alueella on säilynyt kokonaisia puutalokortteleita, joissa voi aistia edelleen 1900-luvun alun tunnelmaa. Portsan alue taitaa olla yksi Turun suosituimmista ja tunnelmallisimmista puutaloalueista. Mikaelin kirkon kupeeseen nousseen alueen rakennuskanta on kaupungin melko tarkkojen rakennusohjeiden ansiosta säilynyt melko samanlaisena vuosikymmenien ajan tähän päivään saakka. Alueella on paljon vanhaa ja alkuperäistä ja se mikä on säilynyt hyvin, on sitäkin kauniimpaa ja viehättävämpää: paljon historian havinaa ja vähän tämän päivän tunnelmaa.

Portsassa huokuu vahvasti menneisyyden ja historian henki. Alue on hyvin tiivistunnelmaista, jossa jokainen taloyhtiössä tuntee toisensa. Asukkaat huolehtivat toinen toisistaan ja lämminhenkinen yhteys naapuriin on vahvasti läsnä. Puutaloelämä soveltuu ehdottomasti sellaisella, joka nauttii naapureiden seurasta ja yhdessä olosta. Istutaan ulkona yhdessä, käydään hyviä keskusteluita ja vaikkapa grillataan koko taloyhtiön iltamissa ja nautitaan hyvästä seurasta sekä yhteisestä ajasta omalla piha-alueella. Pihapiirissä nautitaan yksinkertaisesti toisten seurasta. Tämä on todellakin aitoa puutalon elämää Portassa.

Portsan alueella on runsaat 2000 asukasta ja palvelut ovat parantuneet vuosikymmenten saatossa runsaasti. Lähialueella on tullut useita pieniä kauppoja palvelemaan asukkaita sekä alueelta löytyvät useita päiväkoteja, ala-asteitakin peräti kaksi, yläaste sekä lukio. Perheen pienemmille on suunnattu kaksi leikkipuistoa. Nykyään entinen työläiskaupunginosa on tainnut saada hienostokaupunginosan maineen, johon mielellään muuttavat lapsiperheet ja nuoret. Alue on rauhallinen ja viihtyisä

Pala kauneinta Turkua

Portsan avain
Portsa miljöö

Port Arthurin sijainti on mitä ihanteellisin, yhteisöllisyys tuo portsalaiset yhteen